Mitä kannan mukanani? Onko henkinen reppuni keveä? Olenko rakatsunut traumoihini?

Juttelin asiakkaan kanssa. Hänen on vaikea kirjoittaa, mutta hän oli päätynyt hienoon oivallukseen: hänellä on kirjoittamisesta jokin trauma, ja traumasta voi oppia pois. Se ei ole persoonallisuuden piirre.

Asiakkaani tarvitsi muutaman liuskan tekstiä koulutukseensa, ja työstimme sitä yhdessä. Voi miten kiinnostavia keskusteluja meillä oli, ja voi miten iloinen olin palautteesta! Ylittämättömän tuntuinen vuori oli kutistunut kukkulaksi, jonka taakse uskalsi kurkistaa.

Moinen lämmittää sydäntä.

Hartiani suoristuivat.

Mitä kannat repussasi? Raahaatko perässäsi kivirekeä? En väitä, että elämä on helppoa ja kepeää kuin kukkakimppu. Sanon, että usein huomaamattamme pidämme kiinni luuloistamme, uskomuksista, joiden kuvittelemme olevan osa meitä. Jokin on haavoittanut meitä, ehkä jonkun harkitsematon lausahdus tai elämää järkyttänyt kokemus. Läheiseltä siirtynyt käytösmalli, kun on joutunut olemaan vääristynyt peili toiselle.

Leikitään tänä sydämen sunnuntaina, että on jo pyöräkeli! Lähdetään käsimatkatavaroille hurauutamaan pieni lenkki. Tarakalla tai pyörän korissa saa olla vain kukkakimppu. Mitä sinulla on siinä? Minne ajat? Mitä jätät pois? Mikä pelko saa vapaapäivän?

Kirjoittamisen iloa sinulle!